Kuva

Kuva

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua

Vuosi vaihtui, ja lähes päivälleen kuukausi sitten tuuletin Marokossa LET-paikkaa. Pienen hengähdystauon jälkeen valmistautuminen tulevaan on edennyt kovaa vauhtia. Taustoja laitetaan kuntoon hartiavoimin, jotta minä voisin keskittyä vain olennaiseen eli golfin pelaamiseen Euroopan kiertueella. Varusteiden päivitys ja tilaus, yhteistyöneuvottelut, lentojen varaaminen ja pari kuvaustakin ovat täyttäneet viime viikot treenaamisen lisäksi. Monta rautaa tulessa!
Otsikosta huolimatta en ole lisäksi kävelemässä alttarille, mutta tuttu sanonta tuntui sopivan elämäntilanteeseeni.

Uutta on tullut elämään paljon jo nyt ennen kisojen alkamistakin, eikä pienimpänä haasteena yhteistyökumppanien etsiminen. Onneksi ympäriltä löytyy ihmisiä auttamaan siinäkin tehtävässä.
Ensimmäistä kertaa olen myös täysin itse vastuussa suunnittelusta ja tekemisistäni. Viime vuodet sähköpostiin on tammikuussa kilahtanut maajoukkuekalenteri leirityksineen, jota on voinut käyttää pohjana. Nyt piti aloittaa puhtaalta pöydältä tai oikeastaan fläppitaululta. Valmentajani kanssa istuttiin alas pitkäksi aikaa, ja saatiin piirrettyä hyvät suuntaviivat ja tavoitteet tulevalle kaudelle. Ensimmäisen kisani pelaan maaliskuussa todennäköisesti Marokossa.
Lisää uusia tilanteita ja asioita on varmasti luvassa koko vuoden ajan, innolla odotan mitä tour-elämä tuo tullessaan.

Onneksi seassa on vanhaakin, paljon tuttua ja turvallista. Mielestäni ei ole tarpeellista muuttaa asioita vain siksi, että on nyt ammattilainen. Koen, että viime vuodet harjoitteluni on ollut tarpeeksi ammattimaista statuksen puuttumisesta huolimatta. Siksi jatkankin pääasiassa samojen asioiden tekemistä - samojen ihmisten ympäröimänä - joiden ansiosta olen päässyt tähänkin asti.
Kaveripiirikin pysyy hyvin samana ja mikä parasta, yhteinen työpaikka tarkoittaa entistä enemmän yhteistä reissaamista ja ajanviettoa.

Tilasin menneellä viikolla myös uudet golfvaatteeni ja väriskaala tulee olemaan hyvin isänmaallinen. Sininen oli myös iltapukuni Suomen Urheilugaalassa, jossa edustimme EM-hopeajoukkueen kanssa. Upea tapahtuma ja fiilis, paljon tuttuja ja vielä enemmän uusi tuttavuuksia. Loppuun asti jännättiin Mikkoa Vuoden urheilijaksi, mutta ihan ei riittänyt. Vielä ei ollut golfarin aika nostaa Uuno-pystiä, mutta jokainen sen varmasti Mikolle suo tulevaisuudessa. Ja me golfnaiset seuraamme mielellämme esimerkkiä!

Golfarit Urheilugaalassa.


Lorun viimeistä kohtaa piti vähän venyttää aasinsillaksi, myönnetään. Kotoa tai bägistä ei kuitenkaan löydy lainavaatteita, –kirjoja tai -mailojakaan, joten käytän nyt lainausta.
Mitä pidemmälle olen urheilijana kehittynyt, sitä enemmän huomio kiinnittyy mentaalipuoleen. Itselleni parhaiten toimivat inspiroivat ja motivoivat lainaukset, jotka muistuttavat päämäärästä. Parhaimmillaan ne tuovat selkeyttä  olemalla suorastaan hämäävän yksinkertaisia. 
"The most important shot in golf is the next one." –Ben Hogan

Lopuksi vielä nopea katsaus tulevaisuuteen. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna kaikki LET-kortin saavuttaneet uudet pelaajat eli rookiet on kutsuttu Espanjaan. Ensimmäistä kertaa järjestettävän rookie orientationin tarkoituksena on tutustua toisiimme sekä opettaa meidät ”talon tavoille” eli saada käytännön opastusta tourilla elämiseen ja olemiseen.

Tiedossa hauska viikonloppu tulevien kollegojen seurassa pelaten golfia, ensi kerralla lisää tarinoita sieltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti