Monta vuotta sitten asetin tavoitteekseni tehdä golfista itselleni ammatin, ja nyt sitä on virallisesti pari viikkoa takana. Ei ole näkynyt paparazzeja kotioven takana tai ketään rahasäkkiä toimittamassa, joten elämä ei siinä suhteessa ole muuttunut entisestä. Hullunkurista on, että aloitin ammattini pitämällä lomaa lajista. Syynä tähän oli pienen hengähdyksen tarve tammikuussa alkaneen kisakauden jälkeen sekä Suomen sään vaihtuminen entistä talvisempaan.
Ajattelinkin hoitaa pakolliset paperiasiat pois alta, jotta voisin sitten keskittyä ”oikeisiin töihin” eli treenaamiseen ja pelaamiseen entistä suuremmalla innolla. Eli ammattilaiseksi ja firma pystyyn, how hard can it be? Luulin muiden kertomuksista tietäväni suurin piirtein mikä odottaa, mutta todellisuus oli toinen. Golfammattilaisuus toimialana ei ole kaikista tutuin saati selkein eri viranomaisille, eikä asiat menneet ihan niin kuin Strömsössä. Suurimmat synnytyskivut on toivottavasti nyt ohi, ja moni asia jo naurattaa. Keräsin tähän kootut valitukset luettavaksi.
Ensimmäisen kerran sormi meni suuhun heti alussa – kenelles ammattilaisuudesta käytännössä ilmoitetaan? Ammattilaisten kattojärjesto on PGA, mutta varmistuksen jälkeen pitikin soittaa Golfliittoon Wikströmin Mikalle. Rasti Golfboxiin ja uudistettu status facebookiin niin johan alkoi onnitteluja sadella. No turning back now!
Seuraavaksi firma, omassa tapauksessani toiminimen perustaminen. ”Tosi helppoa, täytät vaan yhden lomakkeen”, minulle kerrottiin. Halusin kuitenkin uusyritysneuvontaan, jotta joku minua fiksumpi ihminen selittäisi asiat juurta jaksaen. Täällä Helsingissä ei pariin viikkoon ollut aikoja lainkaan vapaana enkä kokenut hyötyväni liikeidean hiomisesta yhteisissä koulutuksissa, joten lähdin kotikonnuille Kuopioon. Siellä pääsinkin neuvontaan, muttei auttanut savolainen lupsakkuuskaan homman hoitamisessa.
Aluksi neuvoja oli huolissaan pitääkö verottaja golfia ammattina lainkaan kun eihän se ole oikein urheiluakaan. Tästä selvittiin, kun selitin lähettäväni vaikka SM-mitalini verotoimistoon todistusaineistoksi. Alustavaa budjettia laskiessa seuraava huolenaihe oli kulut. Mutta nimenomaan se, tuleeko niitä tarpeeksi. ”Ettei vaan jää sitten liikaa verotettavaa…” Taisi mennä siinä kohtaa Marika ja Mikko sekaisin.
Kaikkiaan jokaisesta tapaamisesta tuntui heräävän enemmän kysymyksiä kuin löytyvän vastauksia - alvista ja YEL:istä puhumattakaan.. Mutta pienten hermoromahdusten, monen puhelinsoiton ja vertaistuen avulla asiat saatiin tähän pisteeseen. Onneksi kännykästä löytyy monta saman jo kokenutta! Kiitos ja anteeksi kaikille auttaneille, etenkin Noora Tammiselle!Tulevien sukupolvien hermoromahduksilta välttyäksemme ehdotankin, että PGA tekisi oppaan aloitteleville ammattilaisille. Sellainen keltakantinen ”Turning pro for dummies”-opas, johon listattaisiin mitä tarvitaan ja kehen ottaa yhteyttä. Voin antaa oman naamani kanteen dummyn paikalle.
Toisaalta kaiken paperinpyörittelyn ja suunnittelun jälkeen en muista nauttineeni treenaamisesta näin paljon aikoihin. Jotain hyvääkin siis!
Ensimmäiset viikot tiivistettynä: Paljon uutta ja vielä enemmän asioita, joita en osannut kuvitellakaan ottaa huomioon. Fiilis on haikea, mutta toisaalta helpottunut – suunta on vain eteenpäin. Stressaa, jännittää ja vähän pelottaakin. On varma ja samalla epävarma olo. Varmuus päätöksestä, epävarmuus tulevaisuudesta. Juuri epävarmuuden ja ennen kaikkea epätietouden sietämisessä tulee itselle olemaan kasvunpaikka jatkossa. Kaiken keskellä löysin sitaatin, joka antaa uskoa tulevaan tuntemattomaan.
”When nothing is sure, everything is possible.” –Margaret Drabble
Tätä toistellessa on hyvä pakata laukut ja suunnata töihin. Seuraavat pari viikkoa treenaan Espanjassa ja valmistaudun joulukuun LET-karsintoihin. Ensin viikko kolmestaan Oonan ja Sannan kanssa Fugessa, sitten liitymme maajoukkueleiritykseen Costa Ballenaan viikoksi. Ensi kerralla kuulumisia reissusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti